sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vappumekot tirriäisille

 Vapun vietto lähti tänä vuonna käyntiin kerhon naamiaisilla. Koska olin armottomasti myöhässä, eikä ideoita ollut, lähtivät tytöt juhliin näissä vanhoissa tiikeriasuissaan. Puvut olen ommellut jo ennen tyttöjen syntymää. Silloin vauvan vaatteita tuntui olevan niin paljon, että ompelin varmuudeksi vähän suuremmat puvut...


Mutta pitihän sitä illalle saada jotkut juhlamekot. Niinpä sain vihdoin aikaiseksi ommella nämä Mekkotehtaan Orelmat. Mekkoja on paljon parjattu liian leveiksi ja lyhyiksi, mutta eipä tuo leveys haitannut kun ompelin mekot ohuesta puuvillasta, jonka löysin Eurokankaan palalaarista. Tein koot 98-104 cm, normaalisti tytöt käyttävät kokoa 92cm. Pituutta pistin vähän lisää, mutta leveys sai olla sama. Pääaukon suuruden otin pienemmästä koosta, ja mielestäni sekin on nyt oikein sopiva. Mallit itse olivat erityisen ihastuneita taskuihin.