keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Tirriäiset kolme vuotta!


 Tirriäiset täyttivät viime viikolla kolme vuotta!

Tapahtumaa juhlistettiin kolmeen eri kertaan. Ensin oikeana päivänä kotona, niin että yksi kummitädeistä oli mukana humussa. Seuraavana päivänä teimme perinteisen retken Naistenklinikan sairaalan kahvioon, jossa treffasimme "laitoskaverimme", joista on tullut hyvät ystävämme. Tytöt saivat samana päivänä syntyneeltä poikaystävältään sydänilmapallot ja "timantit", kahvitteluhetki oli oikein herttainen! Hyviä muistoja nousee aina pintaan, kun talossa näin kerran vuodessa käy muistelemassa.

Viikonloppuna sitten juhlimme vielä sukulaisten kesken, leikkipuistossa jonka olemme aikaisemminkin vuokranneet synttäreitä varten. Näin säästyy kodin siivoamiselta ennen ja jälkeen juhlien, ennen kaikkea on paljon tilaa ja kaikille lapsille mieluisia leluja. Suosittelen!






 Tällä kertaa tytöt juhlivat ihan kaupan vaatteissa, mutta joitainhan sinne juhliin piti äkkiä näpertää itsekin. Koristeeksi tein viirin, jossa lukee tyttöjen nimet. Tämä siirtyi sitten juhlista koristamaan tyttöjen huonetta, sen voi sitten vaikka ensi vuonna taas napata mukaan juhliin!

Kirjaimet ovat puuvillakankaasta, niissä on hulluna koviketta välissä ja lopulta ompelin ne nauhaan kiinni. Helppoa!



 Meillä on ollut ristiäisistä lähtien ihana kakuntekijä mukana matkassa, mutta tällä kertaa hän ei päässyt meille kakuntekoon. Ei kun tuumasta toimeen, tehdään sellaiset kakut kun osataan. Ihan ekalla kerralla ei onnistuttu.. Mutta pari smoothie-kakkua (sokerittomia, kun tytöt eivät vielä muuten sokeria nauti) ja sitten yksi pavlova, johon pistettiinin sitten kymmenen kakun sokerit.. Näitä kakkuja voin suositella muillekin, jotka eivät ole ennen kakun kakkua leiponeet.



 
Suolaisena tarjoiluna oli coctail-tikkuja, jotka kaikki saivat rakentaa itse, oman makunsa mukaan.


 Ja sitten vielä ongintaan muutamat pipot.



 Kaksosuuden etuja vanhemmille, synttärit järjestetään vain kerran vuodessa! :)