perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukalenteri


Joulukalenteri, sen ompeleminen jäi kyllä niin viime tippaan. Ekana aamuna taskuja taisi olla kolme :) Seuraavana aamuna olivat kyllä jo kaikki taskut paikoillaan. Kankaat Marimekolta, ylös kuja ja rima mistä kalenterin saa riippumaan. Tällä mennään seuraavat vuodet :)

Hyvää joulua!




Kuvat ihana Piritta Lipiäinen, neuletakit omaa käsialaa. Lanka joku Lankamaailman alpakka kaksinkertaisena ja mallikin sovellettu jostain dropsin ideasta missä takki neulottiin hihasta hihaan. Mutta pääasia että kuvat Piritta Lipiäinen, itse en osaisi.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Vimmassa Vimmasta

Yritän vaateostoksissani suosia suomalaisia valmistajia ja mielläni myös ostamani kankaat saisivat olla kotimaisia.
Vimmalla on ihania valmiita vaatteita, joten tuntui ehkä vähän hullultakin ommella itse mekko heidän kankaastaan. Toisaalta, kun kerran kangasta on myynnissä, niin kai se ihan ommeltavaksi on tarkoitettu? Sanokaa että joo!





 

Niinpä ompelin tämän mekon Vimman uutuuskankaasta ja tästähän tuli aika kiva! Huomaan nimittäin olevani erittäin laiska silittäjä, joten tälläiset joustocollegemekot ovat minulle niitä mitkä eksyvät useimmiten päälle. Ja hei miten nopea se oli ommella! Kaavaa tähän ei sen suuremmin ole, katsoin vähän että mitä palasesta saa. Melko vapaalla kädellä siis leikkaaminen, mutta eihän tälläiseen mitään kaavaa tarvitakaan.
Jos teillä on ideoita kivoista ja laadukkaista joustocollege-kankaista, niin vinkit vaan tännepäin! 

Ja nämä kelit ja kuvaaminen. Just. Yritettiin etsiä jotain muuta kuvauspaikkaa kun se ainainen eteisen ovi. Päädyttiin vintille ja rappukäytävään, kun pihalla oli vähän liian kylmä. Että älkää ihmetelkö kummallisia taustoja :)

Joulumekot



 Tämän vuoden joulumekot ovat taas sellaiset, että toivottavasti niillä on käyttöä muutenkin kun jouluna. Trikoopaidat ja tonttulakit pois, sandaalit jalkaan ja kesällä aurinkoon? Näin ainakin toivon, tein mekot taas vähän isommalla kaavalla ja helmaan jätin kunnon kääntövaran.

Kaava on Mekkotehtaasta, mallin nimi on Riine. Kangas Marimekon ysmystä, metrihinta taisi olla 15 euroa, joten hintaa näille mekoille ei kauheasti tullut! Ja nyt kun mekot on kerran testattu, taidan tehdä samalla vaivalla vielä toisetkin. Menevät kätevästi päiväkodissa, vaihtaa vaan eriväristä trikoopaitaa alle.


 Mekot tulikin testattua päiväkodin joulujuhlassa, toimivat myös liikunnallisessa osuudessa :)





 
















 Että nyt jos ennen joulua treffataan, niin tiedätte mitä tytöillä on takuuvarmasti päällä :) Joulumekot. Jouluun saakka :)