Ei turha ostos ollenkaan.

Mietin, että tarvitsen kesäkäsityön, joka on niin kevyt ja pieni, että se kulkee kassin pohjalla koko kesän. Että sitten syksyllä voin ottaa sen kassista, ja todeta että oho, sehän tuli tässä ihan ohimennen valmiiksi! Muiden käsitöiden ohella tietysti.

Snurresta löysinkin eilen sitä aivan ihanaa Louhittaren Luolan Ilmatarta, josta olen tehnyt jo talvella tytöille huivit. Puolet villaa, puolet silkkiä, ja niin pehmeää, kevyttä ja ja ja.. Voisin neuloa loppuelämäni vain tästä langasta, kaiken. Mutta tällä kertaa nyt vain yhden huivin. Ostin pari vyyhtiä, ja koska ajatuksena neuloa ihan joka paikassa missä vain pystyy, pitää sen olla jotain simppeliä.

Siispä suunnitelma on seuraava: Loin kolme silmukkaa ja aloin lisäämään toisessa reunassa aina joka toisella kerroksella yhden silmukan. Neulon tällä tavoin ensimmäisen vyyhdin, pelkkää oikeaa. Kun kerä loppuu tai muuten tuntuu että puoliväli on saavutettu, alan kaventamaan samassa reunassa, mutta vain joka neljännellä kerroksella. Yksinkertainen, simppeli ja epäsymmetrinen huivi olisi ajatuksena.

Eilen sitten pakkasin tämän jokapaikan neulomukseni kassiin ja kuinka ollakaan, tänään sitä jo suorastaan tarvittiin! Olimme tirriäisten kanssa kylässä, ja hehän sitten sammuivat kotimatkalla bussiin. Toinen istumaan, toinen kyykkyyn. Kuinka joku voi nukkua kyykyssä? No, siinä töröttivät ja eikun bussista pois kotipysäkillä, ja läheiseen puistoon neulomaan. Eli ajatus tästä käsityöstä ei ollut ollenkaan turha, sille tuli heti tilaus!


 

Langan lisäksi toinen näiden päivien hehkutuksen aihe on puistoruokailut, jotka ovat Helsingissä startanneet nyt kesäkuun alusta. Ilmaista ruokaa, jonka joku toinen tekee. Lapset syövät miehekkäitä annoksia, kun saavat syödä ruuan ulkona, leikkimisen lomassa ja kavereiden seurassa. Hurraa huuto Helsingille!
Kuvassa ei muuten supista salaisuuksia, vaan pelätään parhaan kaverin isoveljeä, joka rohkeni jutella tytöille.

Lankahankintoja

Kun jotain saa valmiiksi, voi ihan vähän täydentää taas varastoja, eikö?

Tänään poikkesimme tirriäisten kanssa Snurreen. Joskus lankaostosten tekeminen voi olla ihan leppoisaa noidenkin tyyppien kanssa, uskokaa pois. Snurressa asuu kaksi pientä apinaa, joita tytöt saivat taas kanniskella, joten sain miettiä lankavalintoja aika rauhassa.

 

 Snurren ovella tytöt huudahtivat: "Täällä me ollaan oltu!" Kyllä, oikein muistivat. Ja tullaan uudestaankin!

Tällä kertaa mukaan tarttui Louhittaren Ilmatarta, tuota ihanaa villaa ja silkkiä sisältävää lankaa. Siitä tulee huivi, samanlainen kun tytöille tein talvella. Eipä tarvitse äidin enää kadehtia tyttäriensä ihanan pehmeitä huiveja. Joku simppeli malli, jota voi kesän mittaan neuloa autossa, puiston penkillä, hiekkalaatikon reunalla...

Lippapipoja

Näitä pipoja on tehty pitkään, ja hartaasti. Naapuruston neulomisilloissa niitä aloittelimme kevättalvella, haettiin langat Snurresta ja sitten sormet verillä yritimme saada jotain aikaiseksi. Illassa saimme neulottua vain muutaman rivin, niin hitaasti homma eteni. Ja kun jatkoimme kukin tahoillamme, huomasimme kaikki tekevämme nukelle pipoa, niin pieniä niistä tuli.

Jotain meni siis pieleen. Pistin pipot ja langat käsityökorin pohjalle, kunnes ne sieltä taas kaivoin ja aloitin alusta. Enemmän silmukoita, isommat puikot ja avot, homma alkoi sujua! Kalanruodon neulominen ei kestänyt enää niin kauan, jos ensimmistä pipoa tehtiin sellaiset pari, kolme kuukautta, niin toinen tuli jo parissa päivässä.

 Pinta on hauskaa kalanruotoa, ohje Veera Välimäen kirjasta Lankaleikki ja muutokset omasta päästä. Sekä ympärykseen, että lippiksen korkeuteen lisäsin silmukoita ja kerroksia, lipan ohjeessa on myös selkeästi virhe, sillä poimin siihen melkein puolet vähemmän silmukoita kun ohje sanoi. Mutta vaikka sumplia piti, olen tyytyväinen lopputulokseen! Googlaamalla muuten selvisin lipan kanssa suuremmitta suruitta, moni oli jo vihreen huomannut, eikä minun tarvinnut enää tehdä samoja virheitä. Lankana käytin Snurresta ostamaani Lamana Icaa, jota siellä näytti vieläkin riittävän ihanissa väreissä!

 Tässä näkyy tuota pintaa.

 Tytöt pääsivät ensimmäistä kertaa hampurilaisen makuun, siitä tiukka ilme. Tämä on se ensimmäinen pipo, ajattelin purkaa vielä päälaelta ja lisätä vähän kerroksia..

 Hyttysten syömällä tytöllä on hatussa myös rusetti. Puuvillalangalla on tapana venähtää, joten koska pipoon tuli muutenkin tuollainen kuja, niin pujotin sinne nauhan, jolla kokoa voi hiukan säädellä.

 

Sininen lippis on tehty kirjan ohjeen mukaisilla silmukkamäärillä, vihreä taas lasten ja aikuisten koon välistä. Lippaan poimin 34 silmukkaa.

Kuvat napsittiin nyt lauantaina Linnanmäellä, jossa olimme juhlistamassa Suomen Monikko -yhdistyksen 20v.-synttäreitä. Porukkaa oli paljon, mutta Kotkot-junaan jaksoimme jonottaa, muuten pyörittiin haistelemassa tunnelmaa ja maistelemassa nyt ensimmäistä kertaa hampurilaista. Johan se maistuikin!

Ja tässä viimeisessä kuvassa ollaankin jo lähtötunnelmissa, kengät riisuttu jalasta ja meno muutenkin aika hulvatonta. Viime viikko vierähtikin mökillä, ja aika metsäläisinä palasimme kaupunkiin. Hyttysten syöminä ja ei kai niitä kenkiäkään kukaan viitsi oikeesti käyttää, eihän?

Puhtaat valkea lakanat ja Marianne-karkki

Kevät hurahti pitkälti pipoja surruutellessa, mutta jotain ehdin vihdoin tehdä itsellenikin.
Ensimmäinen mekko Mekkotehdas Aikuisille-kirjasta on nyt kasassa, ihan en ole tyytyväinen, mutta tiedämpä seuraavalla kerralla mitä muuttaa kaavassa. Kangas löytyi Marimekon ysmystä keväällä.
 Ja kyllä, näytän tässä mekossa aivan Puhtaat valkeat lakanat-sarjan Maire Raikkaalta. Mutta menkööt.

 Naamiaisasun salaisuus on myös tuossa nutturassa, jonka opin tekemään. Hurjan helppoa, tukka ponnarille, valkki päähän ja pyöräytys. Olen valmis naamiaisiin muutamassa minuutissa!

 Jos taas naamiaisten teemana ei ole elokuvien hahmot, voin aina pukeutua Marianne-karkiksi! Tämä mekko on joustocollegea, aivan supermukava päällä!

Nyt kun ehtisi vielä ompelemaan loput kesämekot, osa kankaista on ostettu jo pari kesää sitten...