Uutta garderoobia päiväkotiin ja pari ajatusta

Nythän se on sitten sellainen tosiasia edessä, että huomenna tirriäiset aloittavat päiväkotiuransa, ja minä palaan työelämään. Tuo ajatus on ollut takaraivossa toki koko syksyn, enkä osaa oikein sanoa mitä mieltä tällä hetkellä paluusta olen. Toisaalta, ei tässä tarvitse mitään mieltä ollakaan, sinne mennään huomenna, haluttiiin tai ei.

 

 

Olen viihtynyt kotona yllättävän hyvin. Siirtänyt töihin paluuta useaan otteeseen, koska kotona on ollut vaan niin kivaa. Kolmeen vuoteen on mahtunut paljon muutakin kuin lasten hoitoa. Olen perustanut pienen putiikin (joka on menestynyt paremmin kun osasin arvatakaan), harrastanut jalkapalloa (minä!), käynyt salilla enemmän kun ikinä elämässäni. Olen juossut useita kilometrejä naapuruston juoksukerhon mukana ja jopa osallistunut kahteen juoksutapahtumaan. Ommellut, ommellut ja ommellut, myyntiin, tirreille ja itsellenikin, monen vuoden tauon  jälkeen. Olen tutustunut valtavaan määrään uusia ihmisiä, osa kuuluu nykyään naapuruston tuttaviin, osasta on tullut oikeita ystäviä ja yhdestä äidistä ja tyttärestä olemme tyttöjen kanssa saaneet oikeat sydänystävät. Olemme saaneet kunnian tutustua naapuruston vanhaan rouvaan, josta on ollut kovasti iloa arjessamme.

Kolmen vuoden aikana minusta on tullut äiti. Muistan alkuajan aamut, jolloin ovi sulkeutui ja jäin yksin tirrien kanssa väsyneenä itkemään, kun yön valvomiset olivat vieneet voimat ja edessä oleva päivä tuntui loputtoman pitkältä. Mutta näitä muistoja on vain vähän. Yleensä päivät ovat olleet täynnä hauskoja hetkiä, en usko että koskaan enää saan viettää päiviäni kahden koomikon seurassa. Mutta toivon, että uudessa arjessamme on puolensa, jotka pääsevät vielä yllättämään minut.

Uuden arjen kunniaksi tein tirriäisille päiväkotimekot, joita myös Peppi-mekoiksi kutsutaan. Tässäpä nämä, nyt on siirryttävä SILITTÄMÄÄN itselle työvaatteita.

Kankaat Eurokangas, mekon kaava Mekkotehdas. Pipot Snurren malli, Snurren langoista.