tiistai 24. helmikuuta 2015

Kiireisiin aamuihin

Tai eihän täällä tällä hetkellä kiireisiä aamuja olekaan, mutta joskus pitää ehtiä puistoon niin että siellä on vielä leikkikavereita ja äidillä hiukset ovat aivan sekaisin. Niihin hetkiin kaipasin jotain nopeaa ratkaisua. Ompelin eilen parikin vähän fiinimpää pantaa, mietin että nämä voisivat olla aika hauskat kesällä rannallekin!
(Jos sinulla samaa ongelmaa aamuissa, niin näitä voi tilata: paipoumulle@gmail.com)
 

Tänään olikin taas kerhopäivä, kävimme kirkon jumppasalissa riehumassa. Sen jälkeen kahville Cafe Gottalandiin, olipas taas hyvät tarjoilut! Kahvilan korvapuustit saivat loistavat pisteet Hesarin taannoisessa vertailussa, suosittelen!



Tytöillä kaveri mukana, ja kaveruksilla tietty samanlaiset pipot!

maanantai 16. helmikuuta 2015

Lempparilanka

Olen saanut aika monta neuletta nyt valmiiksi ja samalla neulonut muutamia eteenpäin. Lankaa on siis sormien välissä liikkunut sen verran, että pakko todeta että lempilankani on ehdottomasti Drops Alpaca! Loistava hinta-laatu-suhde ja Dropsilta löytyy myös ihania malleja tälle langalle.

Hamstrasin tätä lankaa jostain nettialesta muutama vuosi sitten ison kasan (niinkuin tätä ei koskaan ikinä enää missään myytäisi..), mutta jotenkin olen unohtanut langat kaappiin. Mutta nyt sain yhden valmiiksi, toinen on viittä vaille valmiina.


Malli on myöskin Dropsin. Dropsin malleissa koko ja ohjeet vastaavat aina toisiaan, koskaan en ole joutunut fiksaamaan tai pettymään kun en ole muuttanut ohjetta. Halusin tehdä ohuen neuletakin, joka mahtuu keväällä farkkutakin alle, ja joka ei vie tilaa kassissa, vaan sen voi kätevästi pakata kesällä mukaan viilenevän ilman varalle. Ja tästä tuli juuri sellainen!

Samasta Dropsin Alpaca-langasta neuloin pari vuotta sitten nämä myssyt. (kuva: Muksukuvaus)

https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpa1/v/t1.0-9/s720x720/1609664_10202437075423523_358386964_n.jpg?oh=b83c302a0ecec8d8639d4a746b5af9e6&oe=558CC62E&__gda__=1435339926_6a4e10c0e5c4df7ff2750a87d07b2bfd
 





tiistai 27. tammikuuta 2015

Langat jemmaan ja raitaa päälle!


Toissa yönä sain idean. Haluan marokkolaisen rahin, jonka sisään piilotan kaikki villalankani. Ja eikun googlaamaan mistä niitä saisi ja facebookin kierrätyspalstoja koluamaan, josko joku olisi luopumassa omastaan. Onni ei suosinut kierrättämisessä, joten vertailin hintoja ja valikoimaa ja sen perustella marssin heti seuraavana päivänä Annankatu 15:ssa sijaitsevaan Dokkän-liikkeeseen. Mikä valikoima ja edullisemmat hinnat kuin muualla. Lisäksi todella ystävällistä palvelua! 


Joten niinhän siinä sitten kävi, että yksi keskikokoinen rahi lähti heti mukaani. Päädyin tylsästi ruskeaan, koska ajattelin että siihen ei heti kyllästy. Mutta noita kirkkaita voisi ajatella siihen pariksi myöhemmin... Sulloin sisään villalangat ja hyvä tuli! Tuonnehan voisi sulloa mitä tahansa muutakin sisään, varatyynyt, kesäksi pipot ja tumput, kankaita odottamaan ompeluinspistä... Voin kertoa, että tuo jakkara vetää sisäänsä valtavan määrän tavaraa!

 

 Ja sitten taas jotain, mitä olen saanut ommeltua valmiiksi. Verson puodista tilasin joskus tätä hauskaa neulosta, joku mekko oli jo silloinkin ajatuksissani. Kangas löytyi jostain palamyynnistä, joten kankaan koko saneli mallin noin suunnilleen. Ei hihoja ja polvipituinen. Kaavana käytin taas jotain vanhaa mekkoani, josta katsoin leveyksiä ja hihat leikkasin siinä samalla. Harvoin teen mitään ilman kaavaa, mutta tämä onnistui siitä huolimatta.

 
Kuva on otettu Tampereen kylpylässä, jossa olimme Nutturat-porukan kanssa koko viikonlopun kuluttuamassa aikaa kutimet kädessä.. Siitä seuraavassa sitten lisää...

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kaksi pientä elefanttia marssi näin...

Töitä on valmistunut, mutta jotenkin olen uuvahtanut aina siinä vaiheessa kun niitä olisi pitänyt tänne koneelle siirtää. Siispä hieman myöhässä, mutta jospa niitä latailisi nyt ihan kerran päivässä tänne.
Nämä norsumekot leikkasin jo viime keväänä, samalla Mekkotehtaan Elina-kaavalla kuin nuo aikasemmatkin (joulumekot ja bambimekot). Silloin leikkasin näitä putkessa, onneksi riittävän suurta kaavaa käyttäen, koska sain nämäkin vasta nyt valmiiksi. Vähän muutin pääntietä, muuten malli on aivan sama. Jospa seuraava mekko olisi jo jotain muuta..





 

Tuttipullo josta keinuhevoselle maitoa syötetään, mahtaa olla kuuma, kun pitää käyttää patakinnasta.. :)


 


lauantai 10. tammikuuta 2015

Pipo, johon saa upotettua jämälankoja


Vinoraitapipoja tuli neulottua niin monta, että niistä jäi pieniä nöttösiä lankaa jäljelle. Mutta eipä hätää, sillä näihin pipoihin niitä juurikin tarvitaan! Ohje löytyy täältä, ja vielä ilmaiseksi.
Lankana Snurresta ostettua Semilla Grossoa, aivan loistolankaa!

 




 





 

Ja jos lankoja on vain vähän jäljellä, voi pipon tehdä useammastakin väristä kuin kahdesta... Ensimmistä versiota aloitin neulomaan ystäväni väitöstilaisuudessa. Jos väitös on käsityötieteestä, niin kai siinä tilaisuudessa sopii neuloa?

torstai 8. tammikuuta 2015

Taas superhelppo neule!

Halusin pitkän neuleen, joka menee pieneen tilaan laukkuun.  Käytettäväksi niin kesällä kuin talvellakin, varavaatteena kun alkaa oikein palelemaan. Kävelin taas kerran Kerään ja sieltähän se ajatus sitten lähti. Ohje löytyy Eiran Langat-lehdestä, numerosta 2/2013, lankana käytin Lang Yarns Novenaa (mallissa suosituksena tätä ja lisänä Lang Yarns Alpaca Superlight). Lankana tuo Langin Novena on erittäin riittoisaa! Neule eteni nopeasti, lisäsin siihen vielä tuon kaitaleen eteen ja kiinnityksen.  Kaitale ihan vaan yksi oikein, yksi nurin, mutta kaksinkertaisella langalla, koska halusin siitä vähän tukevamman. Neuleesta olisi voinut tulla vieläkin pidempi, vaan eipä tullut, joten tällä mennään.




 Jotain kiinnitystä tuo neuletakki kaipasi, joten suuntaisin Hakaniemen halliin. Punainen Lanka palveli jälleen, runsauden pulahan tuossa paikassa aina tulee. En taaskaan sitä muistanut, että yhden hakasen valinnassa voi mennä iäisyys, jos vaihtoehtoja on enemmän kun osaa kuvitellakaan. Lopulta päädyin hyvinkin yksinkertaiseen ratkaisuun, mutta tämä pysyy varmasti kiinni ja ehkä tuo simppeli neuletakki vaatikin simppelin kiinnityksen?

Punaisen Langan valikoimaa...









Reissu oli niin raskas, että pitihän sitä sen päälle ottaa päiväunet. Nämä kuvat otettu kymmenen minuutin välein. Mummo ja vaari olivat väsyttämässä tirppoja sillä välin, kun minä juoksin Hakaniemeen hoitamaan tuota hakasasiaa ja paria tuleviin synttäreihin liittyvää hankintaa. Krooh pyyh vaan sinnekin! Sadepäivänä kannattaa huilia...




tiistai 6. tammikuuta 2015

Mekko ja Murulandia


Pari päivää sitten sain valmiiksi mekon, joka oli helman kääntämistä vaille valmis. Kaava on sekoitus monesta kaavasta ja omasta vanhasta vaatteesta. Helma on sama Ruskamekon kaava kuin aikaisemmin postaamassani punaisessa mekossakin. Tähän halusin kuitenkin hupun ja yläosaa muokkailin muutenkin. Hyvä kotimekkohan tästä tuli! Ja kangas ihanan paksua Marimekon velouria, tarkenee. Kangas ostettu Marimekon ystävämyynnistä, taisi olla kympin/ metri..



 







Pari päivää sitten vierailimme Murulandiassa. Tuolloin oli koko päivän sateinen ja harmaa sää, joten  piti keksiä jotain ohjelmaa tirreille. Suuntasimme kavereiden kanssa sisäleikkipuisto Murulandiaan (www.murulandia.fi), joka olikin tosi kiva paikka! Sisäleikkipuisto, jossa oli mukavan vähän ihmisiä, rauhallista ja juuri tuollaisille 2-4-vuotiaille suunnattua tekemistä. Ei mitään kummallista, mutta hirveän paljon leluja! Nukkekoteja, pieniä liukumäkiä, nukkeja, nukenvaunuja, joulupukin mökki, pieni pallomeri, trampoliini jne jne. Voin suositella! Tekemistä riitti ja energiaa paloi!