torstai 1. tammikuuta 2015

Sisustushommia


Lelujen säilytys, sitä kehittelen jatkuvasti päässäni.  Harmikseni enimmäkseen vain päässäni. Haluaisin saada eri lelut eri pussukoihin, jotta voisi nostaa aina yhden pussin kerrallaan leikkeihin ja joihin lasten olisi helppo niitä kerätä takaisin. Kyllä, tässä vaiheessa lelujen kerääminen on yksi leikki.  Nyt sain edes yhden säilytyspussin valmiiksi, sen sisälle päätyivät palikat. Nämä olisivat käteviä muuallakin, kylpyhuoneeseen tuollaisia voisi tehdä useita, vahakankaasta.




Sadepäiviemme pelastus on ollut tämä teltta. Tein sen Kotivinkin ohjeella: http://www.kotivinkki.fi/kasityot/tiipii-lastenhuoneeseen-ja-ulkoleikkeihin ja kankaat löytyivät Marimekon tehtaanmyymälästä Herttoniemestä, kympin metri. Teltassa on syöty eväitä ja hoidettu nukkeja. Otamme sitä esille aina kun mitään muuta ei enää keksitä. Tänään toisella neideistä oli kovaa särkyä viimeisten hampaiden puskiessa esiin, joten piti keksiä jotain extraa leikkeihin. Tämä vei taas päivää hetken eteenpäin, kun ulkonakin oli kurja keli. Teltta on helppo tehdä, tosin aika tylsä ommella, koska suoraa saumaa riittää tikattavaksi. Mutta ehdottomasti vaivan arvoinen!





 Seuraavaksi lasten huoneen projektina on valokuvien saaminen seinälle, kehyksiä on jo kasa maalattavaksi...







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti