Snurresta löysinkin eilen sitä aivan ihanaa Louhittaren Luolan Ilmatarta, josta olen tehnyt jo talvella tytöille huivit. Puolet villaa, puolet silkkiä, ja niin pehmeää, kevyttä ja ja ja.. Voisin neuloa loppuelämäni vain tästä langasta, kaiken. Mutta tällä kertaa nyt vain yhden huivin. Ostin pari vyyhtiä, ja koska ajatuksena neuloa ihan joka paikassa missä vain pystyy, pitää sen olla jotain simppeliä.
Siispä suunnitelma on seuraava: Loin kolme silmukkaa ja aloin lisäämään toisessa reunassa aina joka toisella kerroksella yhden silmukan. Neulon tällä tavoin ensimmäisen vyyhdin, pelkkää oikeaa. Kun kerä loppuu tai muuten tuntuu että puoliväli on saavutettu, alan kaventamaan samassa reunassa, mutta vain joka neljännellä kerroksella. Yksinkertainen, simppeli ja epäsymmetrinen huivi olisi ajatuksena.
Eilen sitten pakkasin tämän jokapaikan neulomukseni kassiin ja kuinka ollakaan, tänään sitä jo suorastaan tarvittiin! Olimme tirriäisten kanssa kylässä, ja hehän sitten sammuivat kotimatkalla bussiin. Toinen istumaan, toinen kyykkyyn. Kuinka joku voi nukkua kyykyssä? No, siinä töröttivät ja eikun bussista pois kotipysäkillä, ja läheiseen puistoon neulomaan. Eli ajatus tästä käsityöstä ei ollut ollenkaan turha, sille tuli heti tilaus!
Langan lisäksi toinen näiden päivien hehkutuksen aihe on puistoruokailut, jotka ovat Helsingissä startanneet nyt kesäkuun alusta. Ilmaista ruokaa, jonka joku toinen tekee. Lapset syövät miehekkäitä annoksia, kun saavat syödä ruuan ulkona, leikkimisen lomassa ja kavereiden seurassa. Hurraa huuto Helsingille!
Kuvassa ei muuten supista salaisuuksia, vaan pelätään parhaan kaverin isoveljeä, joka rohkeni jutella tytöille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti